artikkelit
kokeilu:
Geneva World Radio
Julkaistu:
Hifimaailma 4/2013
Radio näyttää kellonajan vain kun akkua ladataan. Kun radio
on virittynyt lähetystaajuudelle, värilliseen lcd-näyttöön ilmestyy aseman nimi (rds-tieto). Ymmärrettävää virran kulutuksen kannalta,
mutta huomasin vilkuilevani turhaan kelloa myös
muina aikoina.
Tyylikäs ja virtaviivainen Geneva World Radio sopii
mainiosti keittiön sivupöydälle, yöpöydälle (herätyskello on), työpöydälle tai ikkunalaudalle. Kun akun virta on vähissä, radio ei anna
nostaa voimakkuutta yli puolivälin! Laite myös sulkee
itsensä, kun virtaa on vähän jäljellä.
Asema valitaan käsin kiertämällä tai valitsimen
nuppia painamalla, jolloin lähetys siirtyy seuraavaan
kuuluvaan asemaan. Sen liikuteltavuus on
erinomainen, ja mukaan kaappaamisen kynnys todella
matala.
Radio käy verkkovirralla tai akulla, jonka luvataan suovan vähintään 5 tuntia kuunteluaikaa, ja
suurin piirtein tuohon määrään kokeiluyksilö myös
pääsi. Värivaihtoehdot ovat musta, harmaa
ja punainen.. Ne ensimmäisinä murensivat
perhekeskeistä, kollektiivista musiikin kuuntelutapaa
ja loivat tilaa yksilöllisemmälle kuuntelulle.
Teddy-Boyt käynnistivät musiikin ?ohessa kuuntelun. Geneva World Radio on aito matkaradio. Siinä on kantokahva ja tyylinmukaiset kiertokytkimet aseman valinnalle ja äänenvoimakkuudelle.
Siinä on samanlainen horisontaalisella taajuusasteikolla varustettu näyttö kuin Teddy-pojissa. keittiössä, kylpyhuoneessa ja vaikkapa autotallissa. Kenttävoimakkuuden ilmaisinta ei ole.
En keksi näytöstä kuin pari pikku miinusta: kosketusnäyttönä se likaantuu ja taustavalo lataustilassa on
niin voimakas, että saattaa häiritä herkempiä nukkujia.
Voimakkuudensäädön aikana näyttöön ilmestyy
vaakapalkki, joka kertoo, kumpaan suuntaan ollaan
menossa. Hienosti viimeisteltynä sitä ei tarvitse hävetä edes olohuoneen
paraatipaikalla. kokeilu
Geneva World Radio
Teksti: Kari Nevalainen Kuvat: Valmistaja
Oikea matkaradio
detta ja ylipäätään tuottivat uusia merkityksiä, joista
Walkman ja iPod voivat vain unelmoida.
Walkmanin ja iPodin myötä autistinen yksinkuuntelu ja sosiaalinen vetäytyminen ovat vain levinneet
kaikkialle julkisiin paikkoihin.
Mielenkiintoinen mix
Geneva World Radio on osa kehitystä, jossa vanhoja,
aikanaan mieleen syöpyneitä laitteita elvytetään uusien sukupolvien iloksi, mutta myös niiden, joilla vielä
on omakohtainen merkityskoodisto näille laitteille.
Niin muodikas kuin Geneva World Radio toisaalta onkin, se ei ole retro-lelu. Ne olivat voimalla hämärtämässä työn ja vapaaajan välistä rajalinjaa kauaskantoisin taloussosiologisin seurauksin.
Ne veivät musiikin puistoon ja rannalle, pois kodista, muuttivat sukupolvien ja sukupuolten välistä suh20
Syvin olemus
Olennaisinta Geneva World Radiossa on kuitenkin,
että valmistaja on pitänyt kiinni kannettavien matkaradioiden ydinasiasta: kannettavuudesta ja helposta
musiikin kuuntelusta.
Geneva World Radio painaa 1,4 kiloa, mutta on saatu tuntumaan kevyemmältä. Harmi vain, että tämä tapahtuu
ainoastaan yhteen suuntaan.
Matkaradiot tekevät uutta tulemistaan.
Geneva World Radio näytti, että
muodissa on kyse paljon muustakin
kuin pintapuolisesta retroilusta.
IPOD ja mp3-soittimet 2000-luvulla, kannettavat cdsoittimet 1990-luvulla ja Sony Walkman 1980-luvulla
ovat tärkeitä virstanpylväitä kannettavien soittimien
lähihistoriassa.
Todellisia uranuurtajia olivat kuitenkin Grundigin
Teddy-Boy ja kaltaisensa kannettavat matkaradiot
1950- ja 1960-luvulla
Sellaiselle
ei ole enää tarvetta. Pientä kokemusta
tietokoneista kuitenkin vaaditaan.
Stereofoninen monoääni
Geneva World Radiossa ääni tuotetaan kolmen tuuman laajakaistaisella kaiutinelementillä. Sointi säilyttää
eheytensä kuuntelukulmasta tai -etäisyydestä riippumatta, kuten oikean matkaradion pitääkin.
Bassotoisto on eräässä mielessä ennen kuulumatonta. Kerran
sain Radio 1:n ritisemään. Ulostulotehoa on kohtuullisesti, mutta boomboxiksi radiosta ei ole.
Kuljetin Geneva World Radiota huoneiston kaikissa
kolkissa teleskooppiantenni täydessä mitassaan. Vein
ulos, kuuntelin autossa, pelihalleissa ja kahviloissa.
Pääkaupunkiseudun kaikki tärkeimmät fm-asemat
(noin 30 kpl) kuuluivat ja virittyivät säröittä, myös vähiten kompressoitu ja hiljaisin Yle Radio 1. Sen kuuntelu alkaa syödä aikaa keskittyneemmältä musiikin kuuntelulta. Yhteys omiin musiikkitiedostoihin myös. Säätöjen skaala on yllättävän
maltillinen.
Päivittäinen kumppani
Geneva World Radio maksaa juuri alle 300 euroa.
Edullisemminkin matkaradioita saa. Kuuntelutunteja kertyy ennätysmäärä.
Pieni vaara piilee siinä, että tällaiseen radioon tottuu. Toisaalta mikä
tahansa hinta/laatu-vertailu painaa sen suhteellista
hintaa alaspäin. Lajista riippumatta keskialue lähtee ilmoille tarkasti ja tasaisesti, kaunistelematta tai kuulohermoja kiristämättä. Nykyään yleisradioyhtiöiden lähetykset kuten käytännössä kaikki muutkin asemat
soivat myös netissä. Ääni ei ole
kuitenkaan puhdas monoääni, vaan sitä on muokattu
digitaalisella prosessointitekniikalla. Valmistaja ilmoittaa toiston alarajataajuudeksi
70Hz (-3 dB). kokeilu
Herkkä radio
Valmistajan mukaan viritinosa on digitaalinen. Mikä
parasta, tämä on saatu aikaan ilman ihmisäänelle
lämpöä antavan 150?200 hertsin taajuusalueen korostusta.
Sama koskee musiikkia. Digitaalisuus on sitä, että ad- ja da-muuntimien välissä virittimen asteet detektoreineen ja dekoodereineen on toteutettu dsp:llä.
Bluetooth-yhteyttä ja linjalähdettä vahvistaa digitaalinen D-luokan vahvistin. Kunhan avaa ja alkaa kuunnella. kykenee tuottamaan matalia ääniä bassojen yleistä
tasoa nostamatta, ja niin että yksittäiset bassonuotit
erottuvat äänimassasta kimmoisasti ja jossakin määrin sävykkäästi.
Esimerkiksi kontrabasso jousella soitettuna kuulostaa parhaimmillaan oikealla tavalla matalan karhealta. Radiosta tulee päivittäinen
kumppani.
info
Geneva World Radio
Hinta:
299 ?
Edustaja: TA-Distribution
Puhelin:
(09) 662 062
Lisätietoja:
www.genevalab.com/sound/fi_fi/geneva-worldradio/
Mitat (lxkxs):
30×17×6,5 cm
Paino:
1,4 kg
Tulot:
Bluetooth 2.1 A2DP,
analoginen linjasisääntulo 3,5 mm pistoke
Muuta:
3. Analogista liitäntää varten on 3,5mm sisäänmeno.
iPhone tuntuu olevan jonkinlainen oletusarvo parituksessa, sitten tulevat muut älypuhelimet ja lopuksi
muut yhteensopivat laitteet. Alaraja tuntuu tämänkokoiselle soittolaitteelle kovalta tavoitteelta, mutta kyse ei ole bassojen ulottuvuudesta.
Kyse on siitä, että Genevan ?dynaaminen bassotoisto. Genevan tukisivuilla on
ohjeet yhteyden luomiseen niihinkin laitteisiin, joita
radio ei automaattisesti tunnista. Tällaista en muista kuulleeni aiemmin mistään matka- tai pöytäradioksi luokiteltavasta laitteesta! Sama ominaisuus antaa myös esimerkiksi sinfoniamusiikille uudenlaista uskottavuutta tässä kokoluokassa.
Kompressoitujen lähetysten ääni ei kuulosta kokonaan tyhmältä, vaikka kompressio kuuluukin. kokoäänialueen elementti,
bluetooth äänen suoratoisto,
litiumpolymeeri-akku,
digitaalinen herätyskello, sävynsäädöt
Taajuusvaste:
70 Hz?20 kHz (-3 dB)
Tehonkulutus:
12 W, valmiustilassa alle 0,5 W
21. Koti-ikävää poteville Geneva
World Radio tarjoaa kosketusnäytöltä valittavaa langatonta bluetooth-yhteyttä (2.1 A2DP) esimerkiksi
älypuhelimeen tai taulutietokoneeseen ja sitä kautta
yhteyttä netin tuhansiin radiolähetyksiin.
Ottaen huomioon, miten hämmentävän yhdentekevää musiikkia monet fm-asemat lähettävät, yhteys
verkkoon on toivottu ominaisuus valveutuneemmille
musiikin harrastajille. Tämä
ei tarkoita dab-, dab+- tai drm-vastaanotinta, vaikka
maissa, missä näitä digitaalisia lähetyksiä on, Geneva
World Radio tarjoaa nämäkin vaihtoehdot. Geneva World Radiolla ei ole mitään
tekemistä tavaratalojen halpisradioiden kanssa.
Radioiden kokeilu on sillä tavoin miellyttävää puuhaa, että niitä ei tarvitse asettautua erikseen kuuntelemaan. Se tapahtui parkkihallin perukassa puoliksi maan alla.
Maailmanradio uusissa kuoseissa
Maailmanradiona Geneva World Radio ei ole perinteinen, lyhytaaltoalueen radiovastaanotin. FM-viritinpuolelle Geneva on
kuitenkin asentanut perinteisen analogisen vahvistimen häiriöiden minimoimiseksi. Monoradioihin
verrattuna ääni on irti laitteesta, ei yhtä kuiva, mutta
hyvin luettava ja ymmärrettävä.
Tärkeä puheääni toistuu todentuntuisesti ja värittömästi olematta narisevan harmaa tai kylmä. Sävynsäädöilläkään bassoista ei saa jumputtavaa, kuten ei
saa diskantista sihisevää